Usein kysyttyä

Pakuriymppäykseen sopii pienimmillään n. 10-vuotias koivu. Puu voi olla kuinka suuri tahansa. Tarjoamme pakuriymppejä myös harmaa- ja tervaleppiin sekä pihlajoihin.

Pakuriympit tuotetaan laboratoriossamme. Pakuri on jalostettu puhtaaksi ja turvalliseksi. Olemme ainut pakuriymppejä valmistava yhtiö maailmassa, jonka ymppien toimivuus on todistettu tieteellisesti.

Ensimmäinen sato on korjattavissa n. 8 vuoden jälkeen. Pakurikasvanto lohkotaan esimerkiksi kirveellä rungosta. Sopimuksen mukaan huolehdimme pakurin korjaamisesta tai metsänomistaja voi itse korjata sadon. Korjatut pakurit voit myydä kenelle tahansa markkinahintaan.

Pakuriymppi tuottaa pakuria jopa useamman sadon. Yhdellä ymppäyksellä voit saada useamman kiloa pakuria. Halutessasi voit myydä sadon Suomen Pakurille.

Pakuri on sieni, joka lahottaa puun ymppäyksen läheltä. Pakurin viljelyyn käytetty puu kelpaa polttopuuksi. Puu tulee kaataa viimeisen sadon jälkeen pakurin tahattoman leviämisen välttämiseksi.

Haluatko kysyä lisätietoja?

Ota yhteyttä

Kokemuksia pakurin viljelystä

Auli ja Seppo Kousa

Pakuri on meille tuttu tuote jo kymmenen vuoden ajalta. Sitä on maisteltu ja nytkin on pakuria kaapissa.

Meidän perheessämme on ollut aina vahva usko metsään. Onhan tietysti kliseisesti sanottu, että Suomen metsät ovat Suomen kultaa, mutta nykyisessä rakennemuutoksessa tarvitaan nyt jotain uutta ajattelua ja liiketoimintaa.

Kun kuulimme uudesta mahdollisuudesta, niin ajattelimme, että tällaista tarvitaan nyt: kotimaista työtä ja vientiä. Vanha hieno terveystuote on yhdistetty uuteen keksintöön. Meillä Auli innostui pakurinviljelystä heti. Sepon osaksi jäi miettiä, että onko tässä todellista mahdollisuutta.

Tulimme siihen tulokseen, että meillä olisi sijainniltaan ja maaperältään sopiva palsta, joka kasvaa koivua liiankin kanssa. Onneksemme emme ole raaskineet kaataa kaikkea koivua, niin päätimme kokeilla.

Pakurinviljely sopii hyvin suunnitelmiimme, haluamme kasvun ehdoilla hajauttaa metsäliiketoimintaamme. Ja kun pojalla on vielä klapiyritys, joka voi käyttää pakurinviljelystä jäävät puut polttopuina, niin tulevat nekin hyödyksi.

Suomen Pakuria päätimme käyttää, koska tunnemme sen perustajat ja heihin on syntynyt luottamus. Suomen Pakurin tarjoama kokonaispalvelu ja sen käyttämisen helppous on meille tärkeää. Todennäköisesti käytämme Suomen Pakurin tarjoamaa korjuupalvelua, kun pakurit alkavat tuottaa satoa.

Pakurisadon voimme myydä joko Suomen Pakurille tai tarjoa markkinoille itse – vallinnanvapaus on hienoa.

Mitä pakurinviljelystä sitten tulee? Katsotaan viiden – kuuden vuoden päästä, mutta ei meillä rahaa noin vain kaivoon heitetä.


Vesa Hovi

Tutustuin pakuriin viitisen vuotta sitten, kun tyttäreni tuttu esitteli pakurin minulle. Tyttäreni tuttava oli työskennellyt maailmalla luontaistuoteyrityksissä ja oli innokas ostamaan pakuria.

Minulla sattui olemaan pihassa iso laho koivu, josta otin pakurit talteen. Myin ne ja sain hyvän hinnan.

Pakuria olisi mennyt valtavia määriä, mutta eipä sitä niin vaan löydetty enempää.

Kun Suomen Pakurin yrittäjät, jotka tunnen entuudestaan luottomiehinä jahtimetsiltä, tulivat puhumaan pakurinviljelystä, niin minulla sattui olemaan sopiva kaksikerroksinen metsä. Koivut rinnaltaan noim 15 senttiä ja kuuset noin metrikkäitä alla.

Ajattelin, että ”Nyt kokeillaan!” Ensimmäiset ympit istutetaan juhannuksen jälkeen, kunhan pahin mahla-aika on mennyt ohi.

Meillä on monenlaista metsäbisnestä, esimerkiksi klapikauppaa, joulukuusen kasvatusta, aurakeppien tekoa, hakavarsia ja puistopaaluja yms.

Pakurinviljely sopii mukaan hyvin. Lueskelin netistä pakurista ja yllätyin, että miten monipuolinen tuote se on. Tiedä sitten missä on perää, mutta on sen sisältämät ravinteet ainakin tutkittu.

Koko konsepti pakuriymppien istutuksesta valmiin pakurin myyntiin, mitä Suomen Pakuri tarjoaa, on erittäin tärkeä. Minunkaltaiselle intohimoiselle metsänhoitajalle ymppäys ja pakureiden kerääminen kyllä sopii, mutta ei välttämättä kaikille. Mutta valmis markkina on tärkeä – olen ymmärtänyt että pakurit mahtuvat maailmalle ja niistä on huutava pula.

Onhan tässä mietittävää – näkee sitten aikanaan miten ympit lähtevät kasvuun. Kokeissahan on saatu hyviä tuloksia. Ja tietysti pakurien säilyvyys, täytyy seurailla lähtevätkö pakurit metsästä jonkun muun kulkijan mukaan, koivikkoni kun on lähellä kaupunkia.

Mutta jos viidessä vuodessa saa kilon pari pakuria puusta niin se on hyvä saalis. Hintahan on sitten päivän hinta, mutta minua miellyttää se, että voin myydä pakurit itse tai tarjota ne Suomen Pakurille.

Ja kyllä tämä avaimet käteen -palvelu on vähemmän intohimoisille metsänhoitajille houkutteleva.